Tänään tavataan -kahvila

Tänään tavataan -kahvila edistää eri kieli- ja kulttuuritaustaisten perheiden kohtaamista.
Kahvilassa on hauska harjoitella suomen kielen taitoja ja tutustua muihin perheisiin. Lapsi saa leikkikavereita. Monipuolinen toiminta sopii lapsille ja aikuisille: laulua, leikkiä, liikuntaa, tarinoita ja taidetta.

Toiminta tapahtuu leikkipuistojen ja perhetalojen sisätiloissa kerran viikossa, n. tunnin kerrallaan. Toimintaan voi tulla mukaan myös ilman lasta. Vapaaehtoiset toimivat leikkipuiston tai perhetalon työntekijän ohjaajaparina. Vapaaehtoinen voi valita monesta eri roolista; hän voi mm. toimia kahvinkeittäjänä, laulattajana, liikuttajana, taiteentekijänä tai vaikka lasten leikittäjänä. Vapaaehtoiselta ei vaadita suomen kielen taitoa.

Tervetuloa, kotoudutaan yhdessä leikkipuistoissa ja perhetaloissa!

 

Aika:

Päivisin (ma-pe), 1-2 h, kerran viikossa.

Paikka:

Leikkipuistot ja perhetalot ympäri kaupunkia

Tarvittava osaaminen:

Vapaaehtoinen on kiinnostunut eri kielistä ja kulttuureista sekä kiinnostunut toimimaan perheiden ja pienten lasten kanssa. Hän voi hyödyntää omaa osaamistaan esimerkiksi musiikissa, liikunnassa, taiteissa, käsitöissä tai keittiössä.

Lisätietoa:

anna-leena.soininen@hel.fi, marju.lindfors@hel.fi, paivi.hellemaa@hel.fi