Lasten ja nuorten tukihenkilötoiminta

Tukihenkilötoiminta on löytöretki! Vapaaehtoiset tukihenkilöt ovat lasten ja nuorten aikuisystäviä, turvallisia rinnalla kulkevia aikuisia, jotka mahdollistavat tuettaville positiivisia kokemuksia. Tuettavat ovat 7–18-vuotiaita lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat perheen ulkopuolisen aikuisen seuraa ja tukea.

Tukihenkilö ja tuettava tapaavat kaksi kertaa kuukaudessa. Lähtökohtaisesti kummankin osapuolen kodin ulkopuolella. Yhdessä tehdään erilaisia asioita: käydään syömässä, elokuvissa tai liikutaan ja kokeillaan erilaisia harrastuksia yhdessä. Aina ei ole pakko tehdä mitään – voi vain olla!

Tukisuhteet ovat määräaikaisia, joskin useat suhteet lopulta kestävät vuosia. Jokaiselle lapselle ja nuorelle etsitään hänen omia tarpeita ja toiveita parhaiten vastaava tukihenkilö. Mukaan tukihenkilötoimintaan pääsee soveltuvuushaastattelun ja koulutuksen kautta.

Aika:

Kaksi kertaa kuukaudessa

Tarvittava osaaminen:

Tukihenkilötoiminta on vaativaa vapaaehtoistoimintaa. Siksi on tärkeää, että tukihenkilöt sopivat tehtävään omalta elämäntilanteeltaan, persoonaltaan ja ovat valmiita sitoutumaan pitkäaikaisiin tukisuhteisiin. Tukihenkilöiltä edellytetään täysi-ikäisyyttä, avarakatseisuutta, tasapainoista elämäntilannetta, hyvää elämänhallintaa, kykyä luoda kontaktia lapseen tai nuoreen ja valmiutta yhteistyöhön. Tukihenkilökursseja järjestetään muutaman kerran vuodessa. Kurssille hakeudutaan henkilökohtaisen soveltuvuushaastattelun kautta.

Järjestäjä:

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala, Lasten ja nuorten vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta

Lisätietoa:

Tukihenkilötoiminnan sosiaaliohjaaja Mari Mehtonen puh. 310 43112.
Tukihenkilötoiminnan sosiaaliohjaaja Kati Heinonen puh. 310 43794.
Tukihenkilötoiminnan sähköpostiosoite: tukihenkilotoiminta@hel.fi